yes please, just one question

Kolme kuukautta Turkissa on vierähtänyt raatamisen merkeissä. Kauden alussa olin täysin vakuuttunut, että seuraavat kuusi kuukautta maataan altailla ja pyöritellään peukaloita. Olin hyvin väärässä. Ainakin omalla kohdallani...
Hotelli, jossa työskentelen näyttää kaikin puolin täydelliseltä ulkoapäin, mutta ulkonäkö saattaa pettää. Kaiken lisäksi hotellin henkilökunta on päättänyt, että me oppaat olemme heidän pahimpia vihollisia, mikä tekee ongelmien ratkaisun vähintäänkin haastavaksi. Ensinnäkin ylipuolet henkilökunnasta ei ymmärrä Englantia. Kerran pyysin vastaanottovirkailijaa kirjoittamaan ylös kaikkien vieraideni huoneen numerot nimilistaan, että voisin myöhemmin olla heihin yhteydessä. Virkailija nyökkäsi ja sanoi: "ok, i understand". 20 minuutin kuluttu kävin pyytämässä listaa takaisin samalta virkailijalta, joka ei tiennyt mistä puhuin. Pyysin paikalle vastaanoton managerin, joka selitti minulle, että henkilö jolle aikasemmin puhuin ei ymmärrä Englantia. Nimilista löytyi myöhemmin roskiksesta rytättynä.
Minulla ja kollegallani on hotellisa usein oma huone, jossa voimme vaihtaa vaatteet, sekä säilyttää aktiviteetti välineitä. Kuukuden sisällä, huone on vaihtunut seitsemän kertaa. Yhtenä päivänä olin hotelilla, tekemässä show uppia, ja katsomassa, että kaikki on hyvin. Minulla oli hieman rästitöitä ja päätinkin piiloutua huoneeseemme hoitamaan hommat loppuun. Olin huoneessa niin kuin kotonain. Kun olin saanut työt valmiiksi olin aikeissa ottaa pienet nokoset. Makoilessani sängyllä huomasin, että huoneesta puuttu jotakin. Kaikki tavaramme olivat poissa. Lähdin heti vastaanottoon ja kysyin, ovatko he taas siirtäneet aktiviteetti välineet pois huoneesta. "Itse asiassa te ette asu enää siinä huoneessa, me annoimme huoneen asiakkaille eilen." Mietin hiljaa mielessäni, että olisikohan nämä taas sarjassa asioita joita on hyvä tietää.
Koska hotelli on uusi, se etsii vielä omaa toiminta tapaansa. Minä olen tietysti se henkilö joka neuvoo asiakkaita kuinka hommat hoituvat kyseisessä paikassa. Hotellin aukeuduttua vastaanotossa oli ilmainen internet yhteys, vaikka hotelli tekstissä se kuvataan maksulliseksi. Kysyin siitä hotellin henkilökunnalta, joka vahvisti miunulle, että netti ei maksa asikkaille mitään. Muutaman viikon päästä istuin serviksellä aulassa, ja yritin käynnistää internettiä. Ruutuun ilmestyi teksti, että minun tulisi ensiksi suorittaa maksus. Marssin vihaisena vastaanottoon, joka vain toteaa että he vaihtoivat netin maksulliseksi eile kun uudet asikkaat saapuivat. Tietysti olin bussissa ylistänyt, hotellin palveluita ja ilmaista internet yhteyttä. Hotelli myös pimitti mahdollisimman pitkään tietoa, että joka perjantai aamiainen alkaa puolta tuntia normaalia aikaisemmin, että asiakkaat kerkeisivaät syödä ennen kentälle noutoa. No viikko ilman reklamaatiota olisi kuin aamu ilman sähkökatkosta. 
Onneksi hotelli alkaa nyt vihdoinkin tajut, että me teemme keskenämme yhteistyötä, ja mahdolliset ongelmat pystytään ehkäisemään etukäteen. Tämä helpoittaa huomattavasti minun arkea, sillä saavun hotelille aina ennen aamu yhdeksää ja lähden noin 20:00 takaisin kotiin. Töitä siis rittää meille SunGardenlaisille. Katkeroituneena ihailen normioppaiden täydellistä rusketusta, joilla ilmeisesti riittää aikaa maata altailla. Eritysesti ihmetyttää nuo meidän skandi oppaat, jotka  muistuttavat ihon väriltään jo latinoita.
Itsekin olin saanut yllättävän hyvän värin suomalaiseksi jolla on punapigmenttiä. Uteliaana tyttönä halusin kokeilla kauden alsussa paikallista hamam-kulttuuria, jossa vanha iho kuoritaan ja pestään putipuhtaakis. 20 minuuti kokemuksen jälkeen lähes kaikki väri oli poissa. Tämän jälkeen olen yrittänyt saada rusketusta takaisin, mutta kolme päivää sitten erehdyin taas tekemään saman virheen ja vierailemaan hotelimme omassa hamamissa. Hoito on tosi hyvä ja rentouttava, mutta edelleenkin vanhan ihon mukana myös rusketus lähtee pois. Eilen alkoi lähtölaskenta Suomeen, kun varasin liput Helsinkiin 27.7, eli vielä noin kaksi ja puoli viikkoa aikaa saada päivetys takaisin.
Tännään olisi trakoitus lähteä metsästämään tuliaisia Bodrumin kaupunkiin. Olen alkanut oppimaan tinkaamisen saloja, ja yksi tärkeimmistä tekijöistä tuntuukin olevan ulkonäkö! Kerran lähdin ilman yhtään meikkiä ja en niin tyylikkäissä vaatteissa kaupungille ja koin esteettistä syrjintää. Haluisin ostaa kauniit mustat bikinit ja kun kysyin myyjältä kokoa hän ei suostunut antamaan sitä minulle, totesi vain naurae "that is too sweet for you". Muissa kaupuoissa jäin myös ystäväni Anskun varjoon, joka on aina tyylikäs ja laitettu. Kohteliaisuukisien sateessa myös hinnat sulivat mukavasti. Olen siis murtanut koodin kuinka suojautua Turkkilaisia miehiä vastaan, jaan mielelläni lisää vinkkejä kiinnostuneille.
Lämpötila alkaa täällä Turkissa olla jo aika tukala, ja lähetinkin viikko sitten kaikki lämpimät univormun osat Tukholmaan. Uudet listat ovat nimittäin tulleet ja päätin, että ensi talven vietän Aasiassa, Thaimaassa. Eli tarvetta pitkille housuille ei ole. Hakupaperit lähtevät ulos kuun lopussa, ja ei muuta kuin jännittämään mihin sitä joutuu talveksi. Ainoa mistä tälläkertaa olen varma, että SunGarden uraputkea en jatkaa, vaan kokeilen onko "normiopasmaailma" valmis ottamaan vastaan Rosa Svahnin ....  

I think we're not in Puerto Rico anymore

Merahaba kaikille vain niin kuin täällä Turkissa tervehditään.

22.4. pitkänäperjantaina lensin Helsingistä Istanbuliin ja Istanbulista Bodrumiin – tämän kesän kotiini. Bodrum on kaunis pieni satamakaupunki, jossa on paljon tekemistä. Me oppaat asumme Paradise Hotelissa, jonka omistaja on yksi Turkin kuuluisimmista laulajista. Asunnot ovat kahdelle hengelle, isolla parvekkeella ja upealla näköalalla. Asunnoissamme käy kaksi kertaa viikossa siivoja, joka pesee ja silittää meidän pyykit valmiiksi. Aivan luksusta! Meidän alapuolella on uima-allas ja tietysti allasbaari. Ilmeisesti allasbaarista on mahdollisuus tilata juomia omalle parvekkeelle. Bodrumin suomimafia asuu ylimmässä kerroksessa, joten täysin selvää ei ole vielä kuinka meille juomat toimitetaan. Oma veikkaukseni on, että juomia ei toimiteta ylös ja sen takia meidät sijoitettiinkin juuri tänne.

Täällä hetkellä meillä ei ole vielä yhtään asiakasta, ja päivät ovat olleet tosi leppoisia. Ensimmäinen viikko vierähti nopeasti retkiä obsaillessa, ja niin tuli se ilta kun pääsimme tutustumaan paikalliseen yöelämään. Bodrumin alueella on paljon hyviä baareja joista valita, ja useimmat niistä tarjoavat myös ilmaista viinaa...hyvin petollista. Tällä hetkellä tarjonta on vielä hyvin paikallista, mutta toivottavasti pian skandit ottavat vallan baarikadulla.

Jokaisessa kohteessa järjestetään aina kauden alussa kick-off, jossa yleensä tehdään jotain erityistä koko tiimin kanssa. Tällä kertaa meille ei paljastettu mitään mitä tulee tapahtumaan. Kick-offia edeltävänä iltana meille toimitettiin lappu. Lapussa meitä kehotettiin pakkaamaan tavaroita sen verran, että selviämme yön yli, juhlavaatteet, bikinit, euroja ja passi. Seuraavana aamuna 8:15 tapasimme asuntojen ulkopuolella ja meille paljastettiin, että lähdemme viettämään kick-offeja Kosille! Onneksi olin kuullut jo aikaisemmin eräästä nimettömästä lähteestä minne olemme suuntaamassa.

Bodrumista Kosille pääsee kätevästi 20 minuutissa veneellä. Perillä meille oli varattu all inclusive hotelli. Kaikki muut viettivät päivän altaalla, itse jouduin olemaan sisätiloissa koska, edellisenä päivänä nukahdin meidän veneretkellä kannelle. Tämän seurauksena omistin ehkä historian punaisimmat takareidet. Tyhmästä päästä joutui taas kärsimään koko ruumis.

Olen aika varma, että niiden 24 tunnin aikana, jonka saarella vietimme lihoin ainakin viisi kiloa. Kreikkalainen ruoka oli aivan taivaallista, plus free bar.

Tänään meillä on taas illallinen meidän yhteistyö ravintolan kanssa ja tämän jälkeen yhteistyökumppani baarin avajaiset, jossa taas ylläty yllätys tarjoillaan ilmasta viinaa kello 22-01 välisenä aikana. Meillä alkaa huomenna työtkin vasta 13:00, että kaikki saavat hyvillä mielin nauttia yhteistyöbaarin antimista. Itse ajattelin alkaa boikotoimaan kyseistä baaria. Nimittäin baarin omistaja on lähettänyt kaikille meidän oppaille (PAITSI MINULLE) viestin facebookissa, jossa hän tiedustelee saapuvathan he varmasti avajaisiin! En tiedä vielä koska ja miten, mutta jossain vaiheessa Herra ravintolanjohtaja saa maistaa omaa lääkettään, and it will be bitter!!

Vielä reipas viikko, kunnes ensimmäiset suomalaiset saapuvat tänne meidän huomaan. Siihen asti siis vielä aikaa vaikka opetella Turkin alkeita, koska tervehtimisen lisäksi osaan sanoa vain kebab. Saa nähdä kuinka neljä suomalaisopasta pärjää joka viikko noin sadan asiakkaan kanssa. Voi olla, että tästä kaudesta tulee hieman erilaisempi kuin viime kaudesta…

xoxo