yes please, just one question

Kolme kuukautta Turkissa on vierähtänyt raatamisen merkeissä. Kauden alussa olin täysin vakuuttunut, että seuraavat kuusi kuukautta maataan altailla ja pyöritellään peukaloita. Olin hyvin väärässä. Ainakin omalla kohdallani...
Hotelli, jossa työskentelen näyttää kaikin puolin täydelliseltä ulkoapäin, mutta ulkonäkö saattaa pettää. Kaiken lisäksi hotellin henkilökunta on päättänyt, että me oppaat olemme heidän pahimpia vihollisia, mikä tekee ongelmien ratkaisun vähintäänkin haastavaksi. Ensinnäkin ylipuolet henkilökunnasta ei ymmärrä Englantia. Kerran pyysin vastaanottovirkailijaa kirjoittamaan ylös kaikkien vieraideni huoneen numerot nimilistaan, että voisin myöhemmin olla heihin yhteydessä. Virkailija nyökkäsi ja sanoi: "ok, i understand". 20 minuutin kuluttu kävin pyytämässä listaa takaisin samalta virkailijalta, joka ei tiennyt mistä puhuin. Pyysin paikalle vastaanoton managerin, joka selitti minulle, että henkilö jolle aikasemmin puhuin ei ymmärrä Englantia. Nimilista löytyi myöhemmin roskiksesta rytättynä.
Minulla ja kollegallani on hotellisa usein oma huone, jossa voimme vaihtaa vaatteet, sekä säilyttää aktiviteetti välineitä. Kuukuden sisällä, huone on vaihtunut seitsemän kertaa. Yhtenä päivänä olin hotelilla, tekemässä show uppia, ja katsomassa, että kaikki on hyvin. Minulla oli hieman rästitöitä ja päätinkin piiloutua huoneeseemme hoitamaan hommat loppuun. Olin huoneessa niin kuin kotonain. Kun olin saanut työt valmiiksi olin aikeissa ottaa pienet nokoset. Makoilessani sängyllä huomasin, että huoneesta puuttu jotakin. Kaikki tavaramme olivat poissa. Lähdin heti vastaanottoon ja kysyin, ovatko he taas siirtäneet aktiviteetti välineet pois huoneesta. "Itse asiassa te ette asu enää siinä huoneessa, me annoimme huoneen asiakkaille eilen." Mietin hiljaa mielessäni, että olisikohan nämä taas sarjassa asioita joita on hyvä tietää.
Koska hotelli on uusi, se etsii vielä omaa toiminta tapaansa. Minä olen tietysti se henkilö joka neuvoo asiakkaita kuinka hommat hoituvat kyseisessä paikassa. Hotellin aukeuduttua vastaanotossa oli ilmainen internet yhteys, vaikka hotelli tekstissä se kuvataan maksulliseksi. Kysyin siitä hotellin henkilökunnalta, joka vahvisti miunulle, että netti ei maksa asikkaille mitään. Muutaman viikon päästä istuin serviksellä aulassa, ja yritin käynnistää internettiä. Ruutuun ilmestyi teksti, että minun tulisi ensiksi suorittaa maksus. Marssin vihaisena vastaanottoon, joka vain toteaa että he vaihtoivat netin maksulliseksi eile kun uudet asikkaat saapuivat. Tietysti olin bussissa ylistänyt, hotellin palveluita ja ilmaista internet yhteyttä. Hotelli myös pimitti mahdollisimman pitkään tietoa, että joka perjantai aamiainen alkaa puolta tuntia normaalia aikaisemmin, että asiakkaat kerkeisivaät syödä ennen kentälle noutoa. No viikko ilman reklamaatiota olisi kuin aamu ilman sähkökatkosta. 
Onneksi hotelli alkaa nyt vihdoinkin tajut, että me teemme keskenämme yhteistyötä, ja mahdolliset ongelmat pystytään ehkäisemään etukäteen. Tämä helpoittaa huomattavasti minun arkea, sillä saavun hotelille aina ennen aamu yhdeksää ja lähden noin 20:00 takaisin kotiin. Töitä siis rittää meille SunGardenlaisille. Katkeroituneena ihailen normioppaiden täydellistä rusketusta, joilla ilmeisesti riittää aikaa maata altailla. Eritysesti ihmetyttää nuo meidän skandi oppaat, jotka  muistuttavat ihon väriltään jo latinoita.
Itsekin olin saanut yllättävän hyvän värin suomalaiseksi jolla on punapigmenttiä. Uteliaana tyttönä halusin kokeilla kauden alsussa paikallista hamam-kulttuuria, jossa vanha iho kuoritaan ja pestään putipuhtaakis. 20 minuuti kokemuksen jälkeen lähes kaikki väri oli poissa. Tämän jälkeen olen yrittänyt saada rusketusta takaisin, mutta kolme päivää sitten erehdyin taas tekemään saman virheen ja vierailemaan hotelimme omassa hamamissa. Hoito on tosi hyvä ja rentouttava, mutta edelleenkin vanhan ihon mukana myös rusketus lähtee pois. Eilen alkoi lähtölaskenta Suomeen, kun varasin liput Helsinkiin 27.7, eli vielä noin kaksi ja puoli viikkoa aikaa saada päivetys takaisin.
Tännään olisi trakoitus lähteä metsästämään tuliaisia Bodrumin kaupunkiin. Olen alkanut oppimaan tinkaamisen saloja, ja yksi tärkeimmistä tekijöistä tuntuukin olevan ulkonäkö! Kerran lähdin ilman yhtään meikkiä ja en niin tyylikkäissä vaatteissa kaupungille ja koin esteettistä syrjintää. Haluisin ostaa kauniit mustat bikinit ja kun kysyin myyjältä kokoa hän ei suostunut antamaan sitä minulle, totesi vain naurae "that is too sweet for you". Muissa kaupuoissa jäin myös ystäväni Anskun varjoon, joka on aina tyylikäs ja laitettu. Kohteliaisuukisien sateessa myös hinnat sulivat mukavasti. Olen siis murtanut koodin kuinka suojautua Turkkilaisia miehiä vastaan, jaan mielelläni lisää vinkkejä kiinnostuneille.
Lämpötila alkaa täällä Turkissa olla jo aika tukala, ja lähetinkin viikko sitten kaikki lämpimät univormun osat Tukholmaan. Uudet listat ovat nimittäin tulleet ja päätin, että ensi talven vietän Aasiassa, Thaimaassa. Eli tarvetta pitkille housuille ei ole. Hakupaperit lähtevät ulos kuun lopussa, ja ei muuta kuin jännittämään mihin sitä joutuu talveksi. Ainoa mistä tälläkertaa olen varma, että SunGarden uraputkea en jatkaa, vaan kokeilen onko "normiopasmaailma" valmis ottamaan vastaan Rosa Svahnin ....